Back in the Savon Sydän

Sillä lailla, pari viikkoa Hellsingissä pyörähti huomaamatta. Aloitin kesätyöt Työministeriön palveluksessa, ja työni on jaksotettu kesän mittaan. Ensimmäinen pätkä on jo takana päin ja nyt saa taas keskittyä opintojen etteenpäen viemisseen tiällä savossa.

Mutta olipahan taas mielenkiintoista käväistä Helsingissä. On siinä väen paljous aamuisin, puhumattakaan jo ruuhkahuipuista, varsinkin perjantai-iltapäivisin. Ei sitä tällainen maalaistollukka ole tottunut sellaiseen meininkiin. Hauskinta ehkä koko reissussa oli se, kun veljeni yritti sosiaalistaa minua elämän menoon "suurkaupungissa".

Muutamia esimerkkejä parin viikon ajalta:

• "Älä katso ihmisiä silmiin, joudut vain väistelemään. Katso koko ajan ohi, niin pääset helpommin liikkumaan."

• "Liukuportaissa tulee seisoa oikealla puolen, jos ei ole kiire" - kaikilla kuitenkin jostain kumman syystä tuntuu koko ajan olevan kiire jonnekin...
• "Älä katso feissaajia silmiin, joudut vain kuuntelemaan myyntipuheita"

Hengissä kuitenkin selvittiin, ja käytiinpä jopa tuossa viikonloppuna maailma kylässä -tapahtumassa. Oli sielläkin suunniteltu wc-tilat oikeassa suhteessa kävijöihin. Järjestäjille täysi kymppi toiminnasta: omien arvioidensa mukaan kävijöitä oli 100 000. Itse näin alueella yhteensä noin 15 baha-majaa. Äkkiseltään laskien siis yksi bajamaja per 6666 päätä. Tämä on tietenkin vain suuntaa-antava sillä eihän kaikki olleet yhtäaikaa tilaisuudessa, mutta mutta... Tietyllä perverssillä tavalla kai nurkkiin kuseskelu ja kaupunkifestivaalit kuuluvat yhteen.

Kokonaisuudessaan kuitenkin mukava reissu, loppukesästä tietenkin takaisin... Paluu arkeen kävi kuitenkin nopeasti, sillä rästitehtäviä on taas kädet täynnä...

Opintotuen nerokkuudesta...

Kyllä on loppujen lopuksi uskomattoman monimutkainen ja taidokas näyte sekavasta ja irrationaalisesta tukijärjestelmästä opintotuki, jolla minäkin elän.

Äkkiseltään katsottuna näyttää hyvin yksinkertaiselta ja simppeliltä. Kerran kuukaudessa paukahtaa noin 260 euroa + asumislisät, jos jossain asustat. Huomionarvoista on asumisen kohdalla on jo se, ettei opiskelija kesällä tarvitse asuntoa. Edellä mainittujen lisäksi voi halutessaan kuulua pikkiriikkiseen vähemmistöön ja lisätä riskejä tulevaisuuteensa ottamalla oikein reilun pankkilainan hyvällä korolla pankista, takaajaksi on sentään valtio suostunut.

Kaikki selvää tähän asti - mmmm.. jotensakin. Em. säännöt pätevät yksinkertaisuudessaan, jos asuu yksin/avoliitossa (molemmat opiskelijoita) elämää hankaloittamaan on sitten luotu erilaisia kikkailuja, jotka yleensä ottaen velvoittavat vanhemmat/aviopuolison/jonkun muun elatettavaksi varsinkin kesäaikana.

Uusin yllätys oli kyllä kohdallani harjoitteluiden vaikutus opintotuen määrään. Pykälät menee jotakuinkin niin, että jos saa yli 500 euroa kuussa palkkaa harjoittelusta, on turha olla vailla muita tukia (ei oikeutta asumislisiin/opintotukiin). Siinä voi sitten illan pimetessä pohdiskella, että millä ihmeellä minä elän jos lähden vieraalle paikkakunnalle harjoitteluun. Näin meillä tuetaan opiskelijoiden vapaata liikkuvuutta ja avaramielisyyttä hakea harjoittelupaikkoja muilta kuin kotipaikkakunnilta. Suurin kummallisuus on kuitenkin opiskelujen päätoimisuus, jolla on ratkaiseva merkitys tuen saamisen kannalta.

Päätoiminen opiskelu tarkoittaa kuopion jakelupiirissä 2,7 ooveetä ('*1,5= 4 pointsiä'). Jos opiskeluun liittyvä harjoittelu on sivutoimista, voi pikkulisäopinnoilla saada palkan lisäksi myös muut aiemmin mainitut tuet. No, itsellänihän juurikin kävi niin ikävästi, että harjoittelu on sivutoimista kohdallani, mitä nyt töitä kumminkin tulee olemaan se 40 tuntia viikossa. Tämä ei kuitenkaan täytä päätoimisuuden tunnusmerkistöä, sillä harjoittelusta saatava opintoviikkomäärä on melko alhainen, jonka taas ovat päättäneet minusta riippumattomat elimet...

Eli lyhykäisyydessään kärjistäen, tällä hetkellä, kun käyn noin kerran viikossa yliopistolla ja kerran kuussa tentissä (löhöten kotona ja lueskellen silloin tällöin kirjoja) täytän päätoimisen opiskelijan tunnusmerkit. Kun siirryn työharjoitteluun, jossa vietän vaatimattomat 40 tuntia viikossa tehden erinäisiä hommeleita virallisen silmän alla, en täytä päätoimisen opiskelijan tunnusmerkistöä...

Ja mikä parasta, kun jätin hakemukset vetämään tänä aamuna, -yllätys yllätys-, päätöksiä tekevä virkailija oli heti eväämässä kesäajan etuuksiani. Vanha totuus päti jälleen, asiakkaan tulee tuntea järjestelmä paremmin kuin etuuden käsittelijän, jotta saa itselleen kuuluvat etuudet...

Kuopio - Hyvinvointiosaamisen kotikaupunki

Mistäköhän sekin johtunee, että lähes kaikkien kaupunkien sloganit ovat yleensä todella korneja. Kuopiolla on kuten asiaan kuuluu ei niin vähän vaatimaton, vaan kunnolla yliampuva. Kuopiohan se todella onkin hyvinvointiosaamisen nro. 1, riippuu tietenkin siitä, että miten mittaillaan ja mistä suunnasta katsotaan...

Kävipä nimittäin vapun alla niin, että odotellesssani junaa kajanalandiaan, alanmies pyöri rautatieaseman kupeessa. Ehdin siinä jo pohdiskella miten vittumaista voi olla pyöriä ulkosalla koko päivä ja yrittää tyydyttää sisältä kumpuavaa viinanhimoa. Eikä aikaakaan, kun alanmies huomasi minut ja hyökkäsi juttusille: "Hei, hei, jhei - oisko shiis ihan pikku hetki aikkaa?"

No, mikäpä siinä, mikäs se miehen mieltä painaa? Yleensähän tässä vaiheessa alanmiehet siirtyvät "myyntitarinaansa", jossa kerrotaan yh-äideistä ja lapsista maailmalla ja elämän yleisestä kurjuudesta ja toivottomuudesta... Mutta mitä vielä, alanmies: "Oisko heittää 65 senttiä, että saan ostettua kaljan?"

Uskomatonta suoraselkäisyyttä mielestäni, josta pitää tietenkin palkita. Lahjoitin miehelle 25 senttiä, todeten että josko sillä pääsisi edes alkuun. Alanmies kiitteli hyvin iloisesti ja totesi: "onhan se eteenpäin vaikka naamalleen kaatuisi!" Eipä paljon positiivisemmaksi taida voida elämänasenne muuttua...

Jos samanlaista rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä löytyisi myös tahoista, jotka loihtivat näitä alussa mainitsemiani sloganeita, voisi olla, että Kuopiokin olisi päätynyt johonkin toisenlaiseen iskulauseeseen.