- Brown, Dan. 2009. The Lost Symbol.
Bongasin kirjastosta Dan Brownin uusimman kirjan englanninkielisen version. Näin vältyin varauskierroksilta ja pääsin nauttimaan numero-murha-hämmennys -mysteeristä alkukielellä. Ensimmäiseksi tulee tietenkin todeta, että kadonnut kirjain on sana eli jeesus, jahve tai jumala. Nokkelaa, eikö totta?
Sattumaa tai ei, mutta Jarkko Martikaiselta on ilmestynyt saman niminen albumi samana vuonna eli 2009. Jarkko Martikaisen antia voisi kuitenkin kuvata onnistuneemmaksi, kuin Dan Brownin tyyli kirjoittaa: kolmen kappaleen jälkeen cliffhanger -lopetus.
Hengästyttävässä romaanissa seikkaillaan tällä kertaa Washington D.C. -nimisessä pääkaupungissa, johon vapaamuurarit ovat vuosisatojen aikana kaivaneet mitä ihmeellisempiä onkaloita, joissa pääsankarin on ryömittävä, jotta itseään öljyävä murhaaja rauhoittuu ja ihmiskunnan tulevaisuus pelastuu. Tatuoitu pahis on suora kopio Punainen lohikäärme -nimisestä kirjasta (Thomas Harris), mutta menköön tämän kerran.
Noh. Loppu on aikaslailla pettymys, kun otetaan huomioon, miten hyvin tarina rullaa ensimmäiset 200 sivua. Sitten aletaankin olla jo toisinnossa ja lopun raamattu kelaus kuulostaa hieman irralliselta. Paha saa palkkansa, kuten useimmin ja Danin suosio kasvaa.
En voi suositella muille kuin kovimmille faneille - matti meikäläisille tämä ei tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä. Mielestäni ihmisiäkin kuolee aivan liikaa tarinan juoneen liittyen, vähempikin olisi riittänyt. Amen.
- Ruusuvuori, Juha. 2005. Muukalainen muumilaaksossa. Helsinki: Wsoy.
Sain tämän kirjan lahjaksi työnantajaltani, kun työsuhteeni päättyi kesällä 2007. Vihdoinkin keväällä 2010 ehdin lukemaan Ruusuvuoren kirjan. Muutaman vuoden aikana maahanmuuttokeskustelu on Suomessa lisääntynyt ja kritiikki on voimistunut.
Ruusuvuoren kirja on omaelämäkerrallinen muistelu vuosista eri puolilla Suomea. Kainuulaisena tunnistan Ruusuvuoren tekemät sosiologiset havainnot pohjois-suomalaisesta mentaliteetistä. Ruusuvuori kuvaa oululaista baarikäyttäytymistä voimien mittelönä, jossa baarimikko ja asiakas keskustelevat vain huutamalla toisilleen. Tämä on Ruusuvuoren mukaan suomalaisten miesten "power gamea", jolla otetaan miehestä mittaa. Huutaminen ei merkitse epäystävällisyyttä, vaan se on normaalia toimintaa. Pohjoisten baareissa onkin ns. raaka meno tyypillistä. Sehän kun ei ole mitenkään harvinaista, että viikonlopun illan viettona ravintolassa haastetaan nokkapokkaa toisten asiakkaiden kanssa. Jotkut ovat puhuneet, että ravintola-alalla on myös aiheeseen perehtyneitä portsareita, jotka tarvittaessa saavat riidan pystyyn hyväntuulistenkin asiakkaiden kanssa.
Kaiken kaikkiaan Ruusuvuoren kirja on iloinen ylistys suomenruotsalaisuuden ylistämiseksi. Vaikka nykyinen vaalijärjestelmämme suosiikin suomenruotsalaisten puoluetta, taustalla on myös voimakas yhteisöllisyyden tunne, jota Ruusuvuori kuvaa melko onnistuneesti. Aivan niin jyrkkiä eroja eri alueiden välillä tuskin on, mitä Ruusuvuori antaa kirjassaan ymmärtää. Joka tapauksessa muutamia mukavia kärjistyksiä ja yleistyksiä "ugreista" teoksesta kuitenkin löytyy.
- Simon, David. 1991. Homicide: A Year On The Killing Streets. New York: Ballantine Books.
Oletko jo tutustunut maailman parhaaseen tv-sarjaan
The Wire? Ihmettelitkö koskaan, miksi henkilöhahmot ovat niin uskottavia ja sarjasta välittyy todellinen ja realistinen kuva poliisityöstä. Mikäli pidit sarjasta, tulet pitämään myös tästä kirjasta.
David Simonin teos perustuu osallistuvaan journalismiin. Hän oli vuoden verran Baltimoren murhaetsivien mukana ja kahden seuraavan vuoden aikana hän kirjoitti teoksen. Nimensä mukaisesti se on kuvaus Baltimoren murhista yhden vuoden aikana. Teoksesta on ensin laadittu oma tv-sarja
Homicide: Life on the Street vuonna 1993. Teosta on käytetty myös sittemmin valmistuneen The Wire tv-sarjan tukena, esimerkiksi sarjassa esiintyvä Bunk Moreland perustuu todelliseen henkilöön. Bunk muuten viittaa kirjassa termiin Bunkmate eli petikaveriin, mikä taas viittaa poliisikollegaan. Bunk!
Kronologisesti etenevän vuoden aikana vastaan tulee niin älyttömiä, kekseliäitiä kuin häiritseviäkin murhia, joiden tutkintaa ja etenemistä kirjassa seurataan. Kirjan kieli on hauskaa, elävää ja todentuntuista. Koska katsoin ensin tv-sarjan, kieli oli minulle tuttua ja olin tunnistavani monia kohtauksia tai ristiviitteitä kirjan ja tv-sarjan välillä. Kirjan yhtenä keskeisenä murhana on Latonya Wallacen raaka murha, jonka ratkaisu pitää jännityksessä aivan kirjan viime sivuille saakka.
The Wire -sarja alkaa tarinalla crap -pelin pelaamisesta (Snot Boogie), jossa pelikassan usein ryöstänyt pelaaja ammutaan. Kirjassa rikostutkijat kysyvätkin, miksi Boogien annettiin pelata, vaikka hänen tiedettiin yrittävän ryöstää pelikassa. Vastaus: "This is America". Ks. sarjan alku
täältä.
Kirjan henkilöiden nykytilannetta voi katsella Wikipediasta, josta löytyy myös lyhyt slangiopas kirjaan. Ks.
http://en.wikipedia.org/wiki/Homicide:_A_Year_on_the_Killing_Streets
Ikävä kyllä tätä klassikkoa ei ole vielä saatavilla käännöksenä, mutta jos englannin kieli luistaa, kannattaa kirja lukea.
- Harris, Charlaine. 2010. Veren voima Helsinki: Gummerus.
Tämäkin kirja(sarja) olisi todennäköisesti jäänyt kääntämättä suomen kielelle, ellei HBO olisi tehnyt kirjoihin perustuvan tv-sarjan
True Blood. Olen katsonut tv-sarjasta kaksi tuotantokautta, ennen kuin tartuin tähän kirjaan.
Kaiken kaikkiaan tv-sarja noudattaa hyvin orjallisesti alkuteosta, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Tv-sovituksesta on saksittu muutama kohtaus, jotka olisivat mielestäni sopineet sarjaan. Kirjassa esimerkiksi esiintyy Bubba (alkujaan Elvis), jonka muodonmuutos on epäonnistunut... Kirjan ja tv-sarjan juoni vaihtelee hieman, esimerkisi Rene jää henkiin, eikä kukaan pelasta Sookieta vaan hän on itse sankari.
Kirjaa ei ehkä olisi kannattanut lukea näin pian tv-sarjan katsomisesta...
