Mitähän sitä vielä tarvii?

Viimeiset pari päivää olen yrittänyt muistella armasta palvelusaikaani Suomen armeijan leivissä. Syy tähän hartaaseen muisteluun on tietenkin se, että minut päätettiin kutsua virkistämään muistiani Suomen ah niin raikkaaseen talvi-ilmaan.

Olen pyrkinyt muistelemaan kaikkea sitä, mitä metsässä tarvitsee. Tähän mennessä tärkeimmät ovat tietenkin omat alusvaatteet (puhtaat & lämpimät), termospullo, kello ja mora. Tietenkin mukaan tarvitsee myös radion ja kameran, jotta saa ajan kulumaan. Röökiaskikaan ei varmasti olisi pahitteeksi. Satuin kuulemaan menneellä viikolla ylemmästä johtoportaasta sellaista (torni)huhua, että kaiken muun mukavan ohella päästään myös hiihtämään.

Hiihtäminen -tuo ah niin jalo laji- on aina ollut erityisen lähellä sydäntäni. Lupasin itselleni henkilökohtaisesti viimeisen hiihtolenkin loputtua armeijassa, etten suksia jalkaani laita - ja tuo lupaus on pitänyt. No Suomen luonnossa hiihdellessä itseään voi motivoida sillä pienellä korvauksella, jonka vaivoistaan saa. No, jonkin sortin raporttia on varmaan luvassa ensi viikolla, jos ajatus vielä liikkuu totaalisessa instituutiossa vietetyn railakkaan viikon jälkeen...