Joulupukin kontista

Tänä vuonna olen ollut varmaan erityisen kilttinä, sillä pukin tuomiset olivat tänä jouluna melko "kovia" paketteja. Säkkiin oli eksynyt mm. lisäosia (King&Scout sekä Kirjurit ja Kauppiaat) Carcassonne -peliin, nyrkkeilyhansikkaat ja kovimpana pohjalla Tullamore Dew -whiskiä. Elämäntavathan ovat siis melkein terveelliset: ensin pelataan Carcassonnea, juodaan viskiä ja lopuksi puretaan aggressiot hyödyntäen hansikkaita... Kyllä se pukki oli taas ajatellut loppuun saakka!

Muuten joulu meni hyvin leppoisasti, mitä nyt läheltä piti kuolemantapaus Kajjjaanin pöllyvaaran laduilla. Sattuipa nimittäin niin, että Appiukkoni sai puhuttua minut ladulle suksia kokeilemaan.

Välineistä ei ainakaan ollut puutetta, Björn Dählien viimeistä huutoa oleva hiihtopuku + kaikki mahdollinen ja mahdoton varuste puvun alle. Oikeastaan ainut ja tärkein puuttuva oli tietenkin hiihtotaito.

Hiihtämään nimittäin lähdin elämäni kunnossa, mikäs tässä lykkiessä, suksi luistaa ja henki kulkee - ainakin sen kaksi minuuttia. Jälkeenpäin sain tietää, että koko hiihtosuoritukseni oli kestänyt noin 45 minuuttia. Niistä pystyin puhumaan noin kolmen minuutin ajan, loppuaika taasen tuntui siltä, että keuhkot pyrkivät poistumaan elimistöstäni yläkautta ja jalkojen maitohapot alakautta. Appi siinä sitten lykki vierellä pohtien ääneen, miten kevyttä hiihtäminen loppujen lopulta on, kun muistaa aloittaa syksyllä sauvakävelyn. Ja hiihtokelithän olivat hänen mukaansa vain paranemaan päin...

Pikkutyttöjen ja vanhempien herrasmiesten pyyhkiessä ladulla reippaasti ohi, sain taas kerran huomata omien hiihtotaitojeni kehittämisvaran ja onnettomat hiihtotaidot. Ensi jouluun varautuen pitäisi vaan siis aloittaa tarpeeksi ajoissa valmistautuminen ja hiominen tulevaa talvea varten, tiedä vaikka pukki toisi sukset...

Loppupyhät menivätkin hiihtourakasta palautumiseen ja Carcassonne-turnauksiin veljeni kanssa, joka ottaa pelin vähintäänkin yhtä vakavasti kuin minä. Peli-illat tuntuivat vain venyvän, sillä jokaisen pelin jälkeen seurasi noin 10-15 minuutin analyysi siitä, miksi joku voitti ja joku toinen hävisi edellisen pelin, unohtamatta ulvontaa ja itsensä nostattamista. Itseäänhän, kun ei ole mahdollista kehua liikaa... Kaiken kaikkiaan pelisessiot olivat jota kuinkin mukavia, muutamaa karvasta tappiota lukuunottamatta...

Ich habe keine lust

400 euron kuukausittaista tilisiirtoa varten on tietenkin opiskelijan opiskeltava. Tänä syksynä olen osallistunut viimeisille puuttuvien yleisopintojen kursseille ja kuin ihmeen kaupalla onnistuin ujuttamaan itseni saksan kielen verkkokurssille.

Nyt kurssin tentti lähestyy uhkaavasti ja kurssin viimeisimpinä tehtävinä oli laatia sähköposti kurssin opettajattarelle. Tietyllä tapaa viestissä jossain määrin tiivistyy se hektinen, kahden kuukauden puserrus ja henkinen märehtiminen saksan kielen äärellä. Jollain tapaa olo on aika voimaton; tässäkö tämä nyt oli.

Ja tässä tämä nyt teille kaikille luettavaksi:

Einen E-mail für Ihnen!

Hallo Frau S!

Ich habe ein bisschen Deutsch sprechen gelernt. Ich kan noch nicht so gut sprechen, aber ich lerne.

Ich habe "Ein fall für Zwei" und "Die Alte" in die Television gesieht. Ich habe auch die Deutschen Musik gehört.

Ich muss einen Test im Deutsch nach zwei Wochen machen. Ich hoffe meine Deutsche Test ist nicht zu schwere!

Hoffentlich habe ich einen froh Weihnachten und Sie auch!

Euer M-H.

Onneksi (verkko)kurssissa pääpaino oli puhutussa saksan kielessä, ei kirjoitetussa. Aivan eri asia onkin sitten se, miten paljon verkkokurssin avulla saksan kieltä pääsee puhumaan. Ja se taitaakin jo liittyä enemmän Kuopion yliopiston resursseihin...

Ketä sinä muistutat?

Internetin ihmemaailma on kyllä välillä pullollaan niin ihmeellisiä sivustoja, ettei voi kuin kummastella. Tällä kertaa on mahdollista vertailla oman pärstävärkin yhtäläisyyksiä muihin:

Oma naamarini muistuttaa eniten seuraavia julkimoita:

• Miehistä eniten muistutan:
• Yul Brunner 71 % (venäläinen näyttelijä)
• Charlie Sheen 56 % ('näyttelijä')
  
• Christopher Reeve 54 % (Da Superman)
  

• Naismaisia piirteitä eniten:
• Maria Montez 69 % (näyttelijätär)
• Sharon Stone 61 % (samaa sarjaa)
  
• Naomi Watts 51% (kuin myös)
  

Harmillista ettei testaajien valikoimiin kuulu ollenkaan suomalaisia törppöjä...

Ja itse testihän löytyy täältä.

Me & My Slummer

Ja siinähän sitä jo kilpaa hymyillään dollarihymyn kanssa...

mutta antakaahan, kun kerron:

No, menin ja otin sitten sen opintolainan, mitä pankit ja hyvinvointiyhteiskuntamme sosiaalitantat ja pankkineidit väkisin työntävät.

Rahan kai on tarkoitus riittää aina vuodeksi eteenpäin, mutta sairastuttuani piinaavaan autokuumeeseen, minun oli pakko saada elämäni ensimmäinen automobiili. Ja eikun tuumasta toimeen.

Samalla, kun olin opintolainaa nostamassa, nostin eri tililtä myös armeija-ajaltani säästyneet päivärahat, minkä jälkeen olinkin jo valmis auto-ostoksille!

Ja jos kerran auto-ostoksille lähdetään ensimmäistä kertaa eläissään, ei mikä tahansa riisikuppi tai itäsaksalainen surmanloukku kelpaa. Volvot ja merceedekset saivat nimittäin tällä kertaa väistyä!

Aikani renkaita potkittuani ja autoliikkeitä kierreltyäni löysin etsimäni. Samalla täyttyivät tärkeimmät ominaisuudet: turvallisuus, vaatimaton machous ja se tärkein, eli erittäin suuri bensiinin kulutus. Eipä tarvitse pikkutöyssyjä pelätä, kun Hummerillani päästelee. Ja kuten kuvasta näkyy, ei tahdo edes valkaistut hampaani pärjätä tuolle vienolle hymylle!

Kyllä kelpaa nimittäin näitä Itä-Kuopion slummeja pyöritellä sen aikaa, että keskeneräinen huvilani ja tarpeeksi iso autotallini Rönöön valmistuu. Leikillisesti naureskelin erikoisrekisterikilpeä hakiessani, että kyllä nyt kelpaa "Slummerilla" ajella. Harmillisesti erikoiskilpi ikävä kyllä rajautui vain tuosta kuvasta pois, joten jääköön se yllätykseksi ja tarkkasilmäisten bongailtavaksi...

Ai niin, täytyyhän sen nyt olla totta, kun se on kerran Internetissä (sain uskomattoman hyvän tarjouksen s-postilla) ja siitä on vieläpä kuvia olemassa...
vrt. esim. bonsai-kisulit
tai Nokian "tarjous"

Vihdoinkin: Ylellisiä lamppuja Kuopiosta

Odotus on viimein päättynyt. Nyt myös kuopiolaiset pääsevät nauttimaan ylellisistä lampuista. Tänään Posteljooni Kusti toi myös minulle mahdollisuuden hankkia ylellinen pöytälamppu.

Kuopion aiheina ovat mm.

• Kauppahalli, joka on onnistuneesti kuvattu sellaisesta kulmasta, ettei sitä kauppahalliksi tunnista (mm. Veljmies -patsas puuttuu)

• Wanha Satama, joka taasen muistuttaa taloa jossain maaseudulla, kaukana satamasta

• Kaupungintalo, jonka sellaiseksi voisi tunnistaa, jos käyttää silmälaseja vahvuuksilla +2.

• Neljäs "ainutlaatuinen piirros" kuvaa mitäpä muutakaan kuin Tuomiokirkkoa. Ja yhdenmukaisuus on sanoin mykistävä. Tällä kertaa "tussikynäpiirros" on sen verran hyvin onnistunut, ettei kuvassa olevaa rakennusta sekoittaa.
  

Eniten minuun kuitenkin esitteessä vetoaa Mr. D. Nopen seesteinen myyntipuhe esitteen alussa:

"Kuopio on alue, jossa Te asutte ja jossa tunnette olevanne kuin kotonanne"

No, tottahan toki. Kyllä muutaman vuoden verran savolaisten vääntelyä kuunnelleena täällähän alkaa jo viihtymään, mutta en kuitenkaan vielä aivan noin jyrkkää tunnelatausta käyttäisi...

"Toivomme myös, että Te vietätte siellä vielä vuosien ajan onnellista elämää"

Totta, onnellinen elämä Kuopiossa, Ylellisen pöytälampun vierellä... Ajatukseni suorastaan karkaavat ihanaan tulevaisuuteen... Huipennus kuitenkin mielestäni on:

"Tämän vuoksi ylellinen pöytälamppu on niin ainutlaatuinen ja arvokas: se saa aikaan lämmön ja lohdutuksen tunteen..."

No, mitä ihmettä... Nyt lampusta pitäisi tulla vielä lohdutuksen tunteita... Ettekö te jo luvanneet minulle onnellisen elämän ja tulevaisuuden... Tai toisaalta, kyllähän Kauppahallin kuvan katselu saattaa hyvinkin aiheuttaa lohdutuksen tunteita.

Lohdutuksen tunteissa rypiessäni aloin jo täyttämään tilaustositetta, kunnes minut pysäytti pienimuotoinen epäilys. Entäpä jos en ehdikään, esitteessä nimittäin todetaan "Vieraanne eivät voi olla huomaamatta, että teillä on erinomainen maku. He ovat teille ehkäpä hieman kateellisia, koska Te olette toimineet ajoissa, mutta he hieman liian myöhään."

Opiskelijan käteisvarantoni ovat nimittäin päässeet hiipumaan ja, jotta saisin ylellisen pöytälampun joka huoneeseen (sekä tietenkin kaksi makuuhuoneeseen) tarvitsen kipeästi rahaa, tarkalleen ottaen 596 euroa + postikulut. Eivätkä pankkineidit mitenkään ehdi käsittelemään laina-anomustani ennen esitteessä mainittua viimeistä tilauspäivää.... Epätoivo täyttää pääni...

Onneksi löysin kohtalotovereita ja lisäinformaatiota. Täältä...

Onnen Päivät!

Woohoo!

Opintotuen asumislisää on näköjään haluttu tarkastella ylöspäin! Tämähän tarkoittaa siis sitä, että kuussa saa 20 euroa enenmmän käteen! Paitsi, että yleinen kustannustaso on noussut! Asumislisän nousu menee siis suoraan vuokran nousuun!

WOOHOO!!!

Joskus minusta tuntui, että opintotukea todella tulisi tarkastella uudestaan, niin kuin monet opiskelijajärjestöt usein vaativat. Nykyään minusta tuntuu siltä, että koko opintotukijärjestelmä voitaisiin lakkauttaa. Säästyisi paljon rahaa, kun kelan virkailijoita ei tarvittaisi niin paljoa. Opiskelijat voisivat hakea viikkorahansa kotikuntansa sosiaalitoimistosta, aivan kuten kaikki muutkin vähäosaiset yhteiskunnan loiseläjät, täit.

Ihana sunnuntai

Aamu menee nukkuessa ja pohtiessa tuskaisesti, kuinka myöhään loppujen lopuksi menikään.

Ensilumen sataminen menee täysin ohi.

Ainainen pohdinta alkoholin käyttämisestä kohtuullisesti valtaa mielen.

Aamun lehteä hakiessa ei pysty menemään samaan hissiin naapurin kanssa, ihan vain naapurin pirteyden säilymiseksi.

Ei kykene edes muistamaan miten "pikkuveli" -laulun sanat todellisuudessa menevät.

Päivä on kokonaisuudessaan kuin puolikas, aika menee liian hitaasti, vaikka kello on jo kuinka paljon, mitään hyödyllistä on turha kai kuvitellakaan.

Ja edellisen illan valintanahan oli Tango Bonarda-Malbec, 3 litran hanapakkaus. Älkää kysykö miksi.


---


Ja sitten vielä tämä:

My blog is worth $0.00.
How much is your blog worth?

Valtion virallisten testiemme mukaan:

• Elän 86 vuoden ikäiseksi.
• Uskonnolliselta suuntaukseltani olen agnostikko.
• Olen mies (yllätys, yllätys).
• Henkinen ikäni on 25 vuotta. hmmm...
• Olen todennäköisesti Internetin kohtuukäyttäjä.
• Alkoholin käyttööni liittyy lieviä riskejä, mitä ihmettä sekin sitten tarkoittaa...
• Kirjoitusnopeuteni on huimat 246 merkkiä/min (nettona) ja tarkkuus 96% (2 min, Norppakokeella).
• Älykkyysosamääräni on 142 (keskihajonnalla 24).
  

Ja näin onnistuin tuhlaamaan kallisarvoista aikaa elämästäni ainakin reilun puolentoista tunnin verran...

Mitä mietin tänään

Ensimmäinen näytös:

Mies ja nainen ovat lähteneet sunnuntaiajelulle uudella farmarillaan ja keskustelevat henkeviä:

Mies: "Minä en ole koskaan kolaroinut!"
Nainen: "Niin justiinsa!"

Mies: "Kyllä minä vielä ehdin!"
Nainen: "Niin justiinsa!"

Mies: "Hups, menin vanhoilla vihreillä!"
Nainen: "Niin justiinsa!"

Mies: "Minä en välitä!"
Nainen: "Niin justiinsa!"

Mies: "Minä kyllä osaan ajaa!"
Nainen: "Niin justiinsa!"

Toinen näytös:

Miehet ja naiset keskustelevat yleisellä tasolla henkeviä:

Miehet: "MINÄ, MINÄ, MINÄ, MINÄ....!!!"
Naiset: "NIIN JUSTIINSA, NIIN JUSTIINSA, NIIN....!!!"

Das Ende.

Seuraa päivän kysymys: Mistä kahdesta mainoksesta edellisessä oli oikein kysymys?

Ja vastaus:

Miesten ei-stereotyyppinen liikennekäyttäytyminen on tietenkin Liikenneturvan "MinäMinä -tietoiskusta", naisen älyllinen lahjakkuus ja sanavaraston hämmästyttävä laajuus on napattu televisiossa pyörivistä ruoka-mainoksista, harmillisesti en vain muista kuka mainostaja tämän(kin) älyväläyksen keksi.

[edit] Nainen onkin Valion aivoituksia, mainoksessa esitellään jotain kermaa...

Onneksi mainostajat muistavat eettisen vastuunsa mainoksia kehitellessään ja edellinen on jo saanut vapauttavan tuomionsa. Itse en kyllä vieläkään pysty ymmärtämään, mitä mainostajien & mainosten tekijöiden korvien välissä näinä aikoina liikkuu.

Yksilöllistä raadiota

Muistuipa mieleeni markkinoinnin opettajan hehkutus amk:n penkillä, kun hän kertoi tulevaisuudesta: "Markkinointi yksilöllistyy ja tuotteet muokataan entistä enemmän yksilöllisistä lähtökohdista." No, nyt tuo tulevaisuus on ainakin nettiradion kohdalla täyttä arkipäivää (todellisuudessa ollut jo pitkän aikaa).

Minulle uusin ihmettelyn aihe on Last.Fm, joka kaikessa neroudessaan on yksilöity tai yksilöllinen radioasema, miten sen nyt sitten haluaa ottaa.

Perussetti on ilmaista, rahalla saa tietenkin extraa. Ilmaistoiminnot ylittivät kyllä jo omat toiveeni, minkä lisäksi voi seurata omaa musiikkimakuaan tilastoista, jos ei satu muistamaan, mitä viime aikoina on tullut kuunneltua...

En voi muuta kuin suositella lämpimästi. Jaksoin jopa vääntää linkin tuonne laitaankin (Neitsyt-raadio sai luvan häippästä)... Pienen tutkiskelun jälkeen ei voi muuta, kuin heiluttaa isolla lipulla...

Nostalgian pyörteissä

Sattuipa niin, että törmättyäni kirjastossa "Helppoa kuunneltavaa" -kokoelmaan, oli minun hankittava myös ko. yhtyeen "1990-1992" -kokoelma. Ja onhan se uskomatonta, millaista musiikkia Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit ovat jossain vaiheessa uraansa tehneet.

Ero on melkoinen verrattuna nykyiseen "Keppijumppaa" -tuotokseen. Täytyy myöntää, ettei samanlaista enää tehdä tämän päivän suomessa. Vaadittaisiin varmaan syvä lama, että jostain löytyisi yhtä omituisia lauluja työstävä orkesteri... Saati, mistä löytyy tänäpäivänä kristinuskoa terveellä kädellä käsittelevä orkesteri: "Olet rikkonut herraa vastaan! -- ja verikostolla on tekosi nyt sovitettava, sillä: synnin palkka on kuolema!" (koiraöljyä)

Samassa nostalgian pyörteissä minua kohtasi myös toisenlainen ihme, minkä perusteella ihmeiden aika ei ole ohi. Sattuipa nimittäin niin, että ahtaessani kirkkopyörääni pyörävarastoon, vastaani tuli näky, jota en uskonut koskaan näkeväni. Siinä se roikkui; "Hero Mountain Bike", jota ei edes google tunne kunnolla. Tuo uskollinen maastopyörä-rodun edustaja, jota sain käsitellä reilun puolitoista vuotta nuoruudessani ja joka on jättänyt pysyvän trauman minulle maastopyöriä kohtaan.

Olisin varmaan nauttinut tuolla, erittäin huonosti muodoillulla ja toimivalla pyörällä ajamisesta, mutta työsopimus sanoutui irti jo reilun puolen vuoden ajon jälkeen. Onneksi veljelläni oli identtinen kappale, joista saimme rakennettua yhden toimivan yksilön. Ja taas matka jatkui noin 3-4 kuukautta, ennenkuin vikoja oli enemmän kuin ehti korjaamaan. Pyörästä laukesi pikkuhiljaa erilaisia osia, ensin etuvaihteet, sitten takajarru, takavaihteet, etujarru ja niin edespäin. Lopulta pyörässä ei ollut muuta toimivaa kuin huonosti muotoiltu satula, jota ei kannattunut edes säästää.

Hintahan ei pyörässä aikanaan paha ollut vaivaista tuhannen markkaa per kappale, joten tilanteessa oltiin jo lähellä hyvää hinta-laatu-suhdetta. Pyöriä olisi varmaan kannattanut ostaa useampi sata kerralla, niin olisi pärjännyt pitkään. Jos en väärin muista, pyöriä myi tuohon maailman aikaan Sotka-huonekaluketjut, joka nyt ei ehkä ole paras paikka ostaa polkupyörää...

Hämmästyttävintä tässä kaikessa on kuitenkin se, että naapurin "Hero Mountain Bike" on kuin pakasta vedetty vielä vuonna 2005 jälkeen kristuksen! On siinä nimittäin saanut pitää pyörää, kuin kukkaa kämmenellä, jotta pyörä on toimiva vielä kymmenen vuotta jälkeenpäin!!! Tai sitten naapurikin on todennut ajamisen niin epämukavaksi, että pyörä on ollut enemmän seinällä koukusta roikkumassa, kuin tien päällä.

Pitää varmaan alkaa kyttäämään ja vainoamaan naapureita, jotta "Herolle" löytyy omistaja ja vastaus tähän mysteeriin...

Vuoden kulttuuriteko

On enää muutama viikko siihen, että vuoden kulttuuriteko tapahtuu. Tänä vuonna palkinto pitäisi minun puolestani osoittaa Studio julmahuvin poppoolle, joka pitkällisen odottamisen jälkeen julkaisee osan tuotoksistaan dvd-muodossa.

Julmahuvin fanisivuston mukaan mukana ei kuitenkaan ole mukana "Toni ja Heikki Haaman show". Siitä huolimatta uskon, että paketti on hintansa väärti. Boxia odotellessa kävin kuitenkin testaamassa itseni ja Bernerin sielunelämä on näköjään minua lähinnä...

Piilomainontaa Big Brotherissa...

Tämän päiväisessä (23.9.05) Iltasanomien verkkoversiossa oli häkellyttävä uutinen:

• " Viestintävirasto selvittää, syyllistyykö Subtv:n Big Brother -sarja piilomainontaan."

Joitakin katsojia on siis ruvennut nyppimään taloon kuuluva sisustus, jossa joku muka pystyy näkemään tuotemerkkejä ja kaikkea muuta kaupallisuuteen viittaavaa, kuten "kilpailijat ostavat päivittäistavaransa R-kioskista" sekä se, että "päiväkirjahuoneen seinissä toistuu LU:n Fanipalojen väri- ja muotomaailma".

No onhan se nyt ihmeellistä, mitä kaikkea vainoharhaiset ihmiset talossa ja sen seinissä näkevätkään. Minusta kai on aivan normaalia maalata kotinsa seinät Fanipalojen kuvioilla sekä asentaa talonsa sisäpihalle R-kioskin aurinkovarjo. Koko perheelle hankitaan tietenkin "XXX" -merkkiset aamutakit, joissa on mukava käpästellä sisällä, kun pohtii, mitä esimerkiksi "YYY" -kioskiketjun lahjakortilla voisi ostaa.

Tuottaja Jens Helin on Iltasanomien mukaan kuitenkin onneksi ehtinyt kumoamaan tällaiset huhupuheet ja väitteet piilomainonnasta.

Tietysti kyseessä on huhupuheet. Itse olisin kuitenkin huolissaan siitä kuvasta, jonka tietyn kioskiketjun hintatasosta saa. Valikoimatkin vaikuttavat olevan vähän niin ja näin, olutta on esimerkiksi tarjolla huimaa yhtä laatua...

Onneksi sentään www-puoli on hyvin hanskassa. Erilaiset logot ja muut mainokset ovat niin sivualalla designissa, ettei mainonta onneksi häiritse surffailua. Pieni naurun pyrskähdys kuitenkin pääsi, kun tutustuin mielenkiinnosta tyttölasten musiikkimakuun:

• kysymysten asettelu on muotoa: kuunteletko mieluiten:
• a) hengellistä musiikkia
• b) kirkollista musiikkia
• c) gospel musiikkia
• vai d) Lirinää/38 korttia/Töchrykolori/ jokin muu Levy-yhtiömme artisti
  

Todellisuudessa Subtv jättää hyödyntämättä uskomattoman potentiaalin ohjelmassaan. Kilpailijat olisi pitänyt alun alkaen käskeä jättämään kaikki omaisuutensa kotiin, puettaa päivittäin eri firmojen logoja sisältäviin vaatteisiin ja seiniin tapetoida reilusti kaikkien sponssaajien värit ja logot. Musiikkina olisi voinut soida melkein koko ajan Ö-levy-yhtiön musiikki. Lisäksi kaikki mahdolliset katsojien suorittamat puhelinäänestykset toimisivat vain ja ainoastaan ZYB-liittymällä. Tällä hetkellä mainonta on niin surkeasti "piilotettua", että itku meinaa päästä aina, kun logo yms. ruudussa vilahtaa.

Näillä kaikilla ylimääräisillä tuloilla olisi ohjelmaan saatu ehkä hieman enemmän sisältöä (muutakin kuin onnetonta heilastelua) ja mahdollisesti jopa se psykologi (joka englantiversioissa on viikottain) kommentoimaan talon elämää. Tällä hetkellä touhu on enemmän surkuhupaisaa..

Metamorfosis

Vuosipäivän kunniaksi päätin laittaa kuosinkin uuteen kuntoon.

Vanha, ehkä vähän liian synkisteleväkin muotti sai luvan väistyä ja tilalle tuli ankean asiallinen ja silmiä hivelevän tyylikäs asetus..

Taitoa kun ei riitä yhden yhtään mihinkään, täytyy tyytyä siihen, mitä saa. Tässä tapauksessa valmiisiin pohjiin. Pientä fiksiä laitoin joihinkin noihin kuvioihin, mutta huonohan se joka tapauksessa on...

What's Up, 2005

Huomasin juuri, että tätähän on kohta jo vuoden verran jaksanut enemmän tai vähemmän naputella. Vuosia on taas tullut yllättäen lisää, joten on varmaan tilinpidon aika (suluissa on lisäykset viime vuotiseen):

• Ikä: 23 vee. Siis kohta jo puolivälissä viittäkymppiä...
  
• Pituus/paino: 186/74,2. Paino on pysynyt hämmästyttävän paljon samassa...
• Virallinen status: edelleen vähätuloinen opiskelija
• Opintojen eteneminen: varmaan etuajassa, hetkellisesti stressissä, päivän saldona 130 ov. Pro gradua kirjoitellessa ja tilastotiedettä ihmetellessä...
  
• Parisuhde: parisuhteessa saman katon alla, vuodet vain vierii
• Pankkitilin saldo: 120 euroa tilillä + 24 euroa lompakossa... sehän on melkein 150 euroa! ja tänään on sentään jo 20. päivä syyskuuta
• Ruumiinlämpötila: normin mukainen
• Stereoissa soi (uusi!!!): YUP:n Helppoa kuunneltavaa, joka oli syyskuun löytö kirjastosta. Se on hämmästyttävää, miten vuosikausien kuuntelemattomuuden jälkeen voi muistaa Daavidin Fuzz:in 'kohtalaisen' helpot sanat jo ensimmäisellä kuuntelukerralla?
• Parasta televisiossa juuri nyt (uusi!!!): Tauolta palannut Mullan alla sekä Big Brother (suomiversio) vie osan arjestani tällä hetkellä.
  
• Viimeisin hankinta (uusi!!!, sarjassamme tyydytystä materiaalisesta maailmasta): musta nahkatakkia vuosimallia 70-jotain. Hintakin oli budjettiini sopiva, 10 euroa, kirpputorgetilta.
  

Outoja unia, p. 2

Se on vasta ärsyttävää, että työt (tässä tapauksessa opiskelut) tulevat väkisin yöuniin. Taustoituksena uneeni voisi kai todeta, että olen tässä viime aikoina yrittänyt kirjoitella teoria osuutta graduuni. No, nyt sitten gradu tuli jossain määrin uniini.

Aamulla herätessäni todellisuus ja uni menivät vähintäänkin mielenkiintoisesti sekaisin. Jotenkin aivoni yhdistivät soivan herätyskellon (kelloradio) ja teoria-osuuden, jota olen vääntänyt. Ensimmäisen kerram sen soidessa läimin sitä hermostuneesti ja vaadin kelloradiota kertomaan totuuden ja lopettavan kieroilun. Hetkellisesti nukahdin uudestaan ja painostava epätietoisuus tuli välittömästi päälleni. Kello soi uudestaan ja ärsytys senkuin lisääntyi.

Tätä kelloradion läimimistä ja tuskaista tunnetta teorian epäselvyydestä jatkui reilut puoli tuntia, kunnes pääni alkoi pikkuhiljaa saada tajunnan hapuilun hallintaan ja heräsin taas niin ihanaan arkeen ja tietokonetta napsuttelemaan...

Sarjassamme filosofian luennoitsijat

Mistäköhän sekin johtuu, että suurimmat naurun purskahdukset kyllä irtoaa joka ainoa kerta filosofian luennoitsijoilta.

Siinäkin on ihmeellinen luonnon valinta, millä filosofian piiriin valikoituu ihmisiä. Sitten, kun näistä seulotaan vielä parhaista parhaimmat, siten, että heillä on loistava ura luennoitsijoina yliopistolla. Tänään nimittäin vastaani tuli kolmas filosofian luennoitsija opintojeni aikana ja vuosikerta senkuin tuntuu vain paranevan...

Yhdistäviä tekijöitä näillä suurten kysymysten kysyjillä näyttäisi sentään olevan:

• jokainen joko pukeutuu hieman nukkavierusti, tai on muuten olemukseltaan hyvin nuhjuinen
• yksikään ei ole vielä tähän päivään mennessä kuullutkaan siitä, että opetusta voisi suunnitella etukäteen, ei pois se heistä!
• jokaisella löytyy sitä sisäistä taitoa esittää pahoja kysymyksiä ja ongelmatisoida erilaisia asioita, mutta sen ainoan kerran kun joku esittää aiheeseen liittyvän kysymyksen, vastauksia ei tunnu löytyvän...
• Boheemisti suunnitellun ajankäytön takia, jokaisella on mahdottomasti kerrottavaa ja "vielä tämäkin olisi tärkeä", mutta jostain kumman syystä aika tuntuu aina loppuvan kesken...
  

Harmillista tässä kaikessa on tietysti se, että tehokkuuden ja niukkuuden yhteiskunnassa ei taida oikein löytyä rahaa näille eksistenssin tuskissaan kipristeleville epäilijöille, mikä on sinänsä sääli. Vaikkei luennoilla hirmu mielenkiintoista aina olisikaan, filosofian luennoitsijat ovat yleensä "luontaisesti" niin huvittavia, että edes kerran vuodessa tulisi pari tuntia olla filosofiaa...

Spray more, GET MORE!!!

Mystinen takauma nuoruudestani jyrähti takaraivooni katsoessani taikalaatikosta mainoksia...

Axe mainostaa taas deodoranttejaan ja uusimmassa nuori mies suihkuttaa hajustetta seiniin, asuntoon ja itseensä. Pian saapuu nainen, joka "hullaantuu" hajusta ja juoksee seiniin ja mies tietenkin "saa", mistä slogan "spray more, get more!!!"

Tähän väliin täytyy kyllä todeta, että tosimaailmassa asiat eivät mene aivan näin, väitteen tueksi on nimittäin empiirinen koe:

Yhteinen tuttavamme Mr. Hyttinen, vanha pilluhaukka, oli onnistunut kutsumaan kämpillensä kaksi naaraspuolista naista istuskelemaan ja seurustelemaan hänen kanssaan. Naisten saapumiseen oli aikaa noin puolisen tuntia, jolloin Hyttinen alkoi hätistelemään meitä pois asunnolta, jotta hän saa yksin viettää laatuaikaa naisystäviensä kanssa.

Ennen lähtöämme joku meistä sai päähänsä sumuttaa hieman hyttisen Axe-effectiä asunnon ilmapiiriin asenteella "tytöt kyllä tykkää, kun täällä haisee valmiiksi mies..." Hyttinen ei tietenkään ideasta pitänyt, vaan yritti estellä muita huimia. Ongelma ratkesi telkeämällä talon isäntä parvekkeelle tupakoinnin aikana...

Noin viisi minuuttia ja yksi axe-deodorantti myöhemmin asunto alkoi olla valmis. Ilma oli pian niin raskasta, että astmakohtauksen oireet oli itse kullakin. Asunto alkoi meidän mielestä olla valmis hyttiselle luovutettavaksi, sillä sisällä ei pystynyt olemaan ilman, etteikö silmiä olisi kirvellyt.

No, tietenkin jäimme odottamaan nuorten neitosten kommentteja asunnon ilmapiiristä. Ja katso "Axe-effect":
Naarasnaiset: - "Mikä täällä haisee?"
Ilkeämieliset nuorukaiset: "Hyttinen taisi laittaa aika reilusti deodoranttia tänään... Joo, ja me taidetaankin jo lähteä... Soitellaan hyttinen myöhemmin..."

Jos axe:n slogani toimisi, hyttinen olisi saanut molemmilta naisilta useaan otteeseen, mutta tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Kummallista... Ehkä olisi pitänyt sumuttaa toinenkin pullollinen deodoranttia, olihan naikkosiakin kaksi kappaletta...

Parempi maailma on pienien tekojen päässä

Aaaaaaargggghhhhh… tänään se sitten tapahtui: puhelinmyyjä, ”telemarketer”, soitti aivan väärään aikaan.

Kaikki alkoi niin kuin aina ennenkin:

• soitanko pahaan aikaan?

• no… riippuu tietenkin, mitä asia koskee?

• Niin… heh heh… kun te olette osallistuneet kustantajan tekemään kyselyyn ja…

Siinä vaiheessa olin kuullut tarpeeksi ja verenpaineeni nousi huolestuttavan korkealle.

• En todellakaan ole osallistunut mihinkään kyselyyn. Ärsyttävintä tässä on se, että teidän ”yrityksenne” rupeaa heti markkinoimaan kaikkea keksityn valheen varjolla…

Ja sitten piti jo hieman räjähtää:

• KIELLÄN TEITÄ SUORAMARKKINOIMASTA MITÄÄN MINULLE!!!!

Hiiren kuuloinen naismarkkinoija aloitti oman valmistellun mutinansa:

• no, eihän me voida tietää kuka on kieltänyt ja kustantajanhan pitäisi meille ilmoittaa ja jne. jne. tyyliin minä olen vain töissä täällä….

Muutaman minuutin avauduttuani sain tarpeekseni ja lopetin puhelun. Toivottavasti ko. naisella oli mukava loppupäivä töissä.

Minulla on vain yksi ajatus koko telemarkkinointialasta, se pitäisi kieltää lailla. Tällöin kaiken maailman orpojen ystävät ry:t sun muut huijaukseen perustuvat yritykset kuolisivat pois ja maailma olisi taas vähän parempi paikka elää. Samalla ihmiset olisivat paljon onnellisempia, kun ei tarvitsisi vähän väliä kuunnella samaa soopaa…

Toisaalta on todella epätodennäköistä, että em. lakia tullaan koskaan säätämään, joten tällöin tulee noudattaa suunnitelma B:tä. Jos kaikki ihmiset tylyttäisivät ja avautuisivat koko rahan edestä telemarkkinoijille, niissä työskentelevät ihmiset ajan mittaan vittuuntuisivat koko hommaan ja eroaisivat. Ajan mittaan ongelma ratkeaisi itsestään. Tämä taitaa ainakin osittain olla jo totta, sillä päivittäin näkee ilmoituksia täydellisistä työpaikoista, eikä tarvitse kuin vain soitella ihmisille…

Siispä vetoankin ihmisiin kaikkialla, tee päivän hyvä työ, voit aloittaa jo omalla puhelimellasi.

Ja se helpoin keino on tietenkin soittaa Elisalle ja kieltää markkinointi, puh. 0600 93404, päivittäin klo 8-22 (puhelun hinta 0,37 €/min + pvm). Itsekin jaksoin vihdoin ja viimein liittyä listalle… Kiitos siitä sinulle innokas telemarketer!

Outoja unia, part 1

Viime yönä näin hieman omituista unta.

Olin unessani töissä jossakin, kun sain yhtäkkiä tietää, että Tarja Halosella on erittäin tärkeää asiaa minulle. No, hirmu jännityshän se on, kun yhtäkkiä saa tavata tasavallan presidentin.

Seuraavaksi unessa seurasi odottelua ja hyörimistä, kunnes pressa saapui ison saattueen kanssa. En kuitenkaan ehtinyt kuin kätellä häntä, jonka jälkeen hän kiireisenä joutui jatkamaan matkaansa. Tarja ei kuitenkaan poistunut minnekään, vaan jäi kiireisen porukkansa (sihteerit, avustajat ja tietenkin Pentti Arajärvi) pyörimään asunnon/työpaikan nurkkiin.

Seuraavaksi heräsin hiestä likimärkänä, tiedostamatta oliko kyseessä painajainen vai ei? Jo pelkkä Tarjan tapaaminen unissani oli jotain niin hämmentävää, että on koko päivän meinannut hieman naurattaa...

Perjantai aamun pohdintoja

On se ihanaa, että luonnosta pidetään huolta. Meidänkin takapihalla olevaa "lampea" ruopataan koko rahan edestä. Viimeisen viikon verran lammen rantaa on ruopattu, möyhitty ja muuten vaan käännetty ympäri työmaakoneilla.

Tänäkin aamuna herätys oli mitä suloisin, kun seinät tärisivät ja tasan tarkalleen ikkunan alapuolella kasattiin miehen kokoisia kiven murikoita. Viikko sitten samoja kiviä ajettiin kuorma-autoilla pois, tällä viikolla samoja kiviä ajetaan takaisin. Ja arvatenkin suuret urakkapalkat juoksevat...

Tuli vain mieleen tuossa, että mitenkähän tällä kertaa käy. Kuopion kaupunki on nimittäin satsannut läheiseen valkeisen lampeen melkoiset määrät rahaa parin vuoden kuluessa. On rakennettu puistoja, frisbeegolf-rataa, auringonottopatiota, beachwolleykenttää ynnämuuta kaikkea mitä rahalla saa... Ja loppujen lopuksi, kun lapset hyökkäsivät vesistöön, kesti noin kolme päivää, ennenkuin uiminen kiellettiin.

On siis erinomainen uimaranta, joka ikävä kyllä on pikkaisen rehevöitynyt, joten uimaan ei kannata mennä. Saapa nähdä miten hieno takapiha loppujen lopulta ikkunasta näkyy. Eihän siinä mittään jos vesi on ruskeaa ja linnutkin siirtyvät paremmille vesistöille, rahalla saa ja hevosella pääsee...

Mutta hauskinta tässä kaikessa on alan miesten kirjoitukset, joilla ilmoitetaan alkavista tai käynnissä olevista töissä:

• Helsingissä luki rappukäytävässä useaan otteeseen "VARO! seinä maalata" ja vastaavaa
• Kuopiossa painotetaan toistoa: "Suoritamme lammen lammen ruoppaamista." Onhan se nyt melko vaativaa oikolukea se kaksirivinen ilmoitus, joka on sentään jaksettu aiheesta kirjoittaa...
  

Viittä vaella valamis

Siinäpä sitä sitten on viime viikot hiottu opintojen edistymistä. Jossain vaiheessa kuitenkin pitäisi työstää pro gradu -tutkielma valmiiksi. Jotenkin takaraivoani nakertaa Sa-intin typerin hokema "mitä nopeammin, sitä nopeammin".

Näin sitä on sitten ikään kuin hyväksynyt virallisen suosituksen valmistumisajoista. Totta puhuen, opintotukikuukaudetkin alkavat pikkuhiljaa lähestyä loppuaan (= alle 20 jäljellä), ja pitäisi alkaa suunnittelemaan valmistumista.

Niin sitä on vain yhteiskunnan varoilla sivistetty itseään jo kaiken kaikkiaan 15 vuotta ja vielä varmaan menee se puolisentoista. Mutta, mutta se pääasia, opinnäytetyö... Sitä on siis tässä pari viikkoa ideoitu ja enäähän se on vain kirjoittamista vailla valmis. Ei siis enää ollenkaan paha rasti ja kun aikaakin on vielä runsaasti jäljellä, ei pitäisi olla mitään hättää.

Sitä minä en aina vaan ymmärrä, että miksi tuosta opinnäytetyöstäkin on pitänyt tehdä niin uskomattoman iso asia. Ideanahan siinä on osoittaa, että on jotain tarttunut opintojen aikana takaraivoon, jonka voi sitten osoittaa alle 100 sivulla tekstiä. Lueskella siihen parit opukset, riipaista lainat niistä, tyrkätä vähän tutkimuksen tynkää ja pohtia jatkotutkimusaiheet. Mikä siinä on sitten niin ihmeellistä?

Yliopiston puolesta on olemassa vertaistukea, psykologeja, verkkosivustoja, puhumattakaan lukuisista kirjoista ja kursseista... Ei se nyt herranjumala ole niin iso asia, kuin sitä aina hehkutetaan. Puhuttaessa tuen määrästä, tuntuu että kyseisellä ihmisellä on vähintään persoonallisuushäiriö tai pitkäaikainen riippuvuus, josta pääsemiseen on tukea sitten tarjolla. Ainiin ja onhan sitten vielä erikseen palkalliset tsydeemit työkkärin kautta sellaisille, jotka joskus olivat jo valmistumisen porteilla, mutta joku meni sitten vain...

No, saapa nähdä miten sitten itselle käy...

Back in the Savon Sydän

Sillä lailla, pari viikkoa Hellsingissä pyörähti huomaamatta. Aloitin kesätyöt Työministeriön palveluksessa, ja työni on jaksotettu kesän mittaan. Ensimmäinen pätkä on jo takana päin ja nyt saa taas keskittyä opintojen etteenpäen viemisseen tiällä savossa.

Mutta olipahan taas mielenkiintoista käväistä Helsingissä. On siinä väen paljous aamuisin, puhumattakaan jo ruuhkahuipuista, varsinkin perjantai-iltapäivisin. Ei sitä tällainen maalaistollukka ole tottunut sellaiseen meininkiin. Hauskinta ehkä koko reissussa oli se, kun veljeni yritti sosiaalistaa minua elämän menoon "suurkaupungissa".

Muutamia esimerkkejä parin viikon ajalta:

• "Älä katso ihmisiä silmiin, joudut vain väistelemään. Katso koko ajan ohi, niin pääset helpommin liikkumaan."

• "Liukuportaissa tulee seisoa oikealla puolen, jos ei ole kiire" - kaikilla kuitenkin jostain kumman syystä tuntuu koko ajan olevan kiire jonnekin...
• "Älä katso feissaajia silmiin, joudut vain kuuntelemaan myyntipuheita"

Hengissä kuitenkin selvittiin, ja käytiinpä jopa tuossa viikonloppuna maailma kylässä -tapahtumassa. Oli sielläkin suunniteltu wc-tilat oikeassa suhteessa kävijöihin. Järjestäjille täysi kymppi toiminnasta: omien arvioidensa mukaan kävijöitä oli 100 000. Itse näin alueella yhteensä noin 15 baha-majaa. Äkkiseltään laskien siis yksi bajamaja per 6666 päätä. Tämä on tietenkin vain suuntaa-antava sillä eihän kaikki olleet yhtäaikaa tilaisuudessa, mutta mutta... Tietyllä perverssillä tavalla kai nurkkiin kuseskelu ja kaupunkifestivaalit kuuluvat yhteen.

Kokonaisuudessaan kuitenkin mukava reissu, loppukesästä tietenkin takaisin... Paluu arkeen kävi kuitenkin nopeasti, sillä rästitehtäviä on taas kädet täynnä...

Opintotuen nerokkuudesta...

Kyllä on loppujen lopuksi uskomattoman monimutkainen ja taidokas näyte sekavasta ja irrationaalisesta tukijärjestelmästä opintotuki, jolla minäkin elän.

Äkkiseltään katsottuna näyttää hyvin yksinkertaiselta ja simppeliltä. Kerran kuukaudessa paukahtaa noin 260 euroa + asumislisät, jos jossain asustat. Huomionarvoista on asumisen kohdalla on jo se, ettei opiskelija kesällä tarvitse asuntoa. Edellä mainittujen lisäksi voi halutessaan kuulua pikkiriikkiseen vähemmistöön ja lisätä riskejä tulevaisuuteensa ottamalla oikein reilun pankkilainan hyvällä korolla pankista, takaajaksi on sentään valtio suostunut.

Kaikki selvää tähän asti - mmmm.. jotensakin. Em. säännöt pätevät yksinkertaisuudessaan, jos asuu yksin/avoliitossa (molemmat opiskelijoita) elämää hankaloittamaan on sitten luotu erilaisia kikkailuja, jotka yleensä ottaen velvoittavat vanhemmat/aviopuolison/jonkun muun elatettavaksi varsinkin kesäaikana.

Uusin yllätys oli kyllä kohdallani harjoitteluiden vaikutus opintotuen määrään. Pykälät menee jotakuinkin niin, että jos saa yli 500 euroa kuussa palkkaa harjoittelusta, on turha olla vailla muita tukia (ei oikeutta asumislisiin/opintotukiin). Siinä voi sitten illan pimetessä pohdiskella, että millä ihmeellä minä elän jos lähden vieraalle paikkakunnalle harjoitteluun. Näin meillä tuetaan opiskelijoiden vapaata liikkuvuutta ja avaramielisyyttä hakea harjoittelupaikkoja muilta kuin kotipaikkakunnilta. Suurin kummallisuus on kuitenkin opiskelujen päätoimisuus, jolla on ratkaiseva merkitys tuen saamisen kannalta.

Päätoiminen opiskelu tarkoittaa kuopion jakelupiirissä 2,7 ooveetä ('*1,5= 4 pointsiä'). Jos opiskeluun liittyvä harjoittelu on sivutoimista, voi pikkulisäopinnoilla saada palkan lisäksi myös muut aiemmin mainitut tuet. No, itsellänihän juurikin kävi niin ikävästi, että harjoittelu on sivutoimista kohdallani, mitä nyt töitä kumminkin tulee olemaan se 40 tuntia viikossa. Tämä ei kuitenkaan täytä päätoimisuuden tunnusmerkistöä, sillä harjoittelusta saatava opintoviikkomäärä on melko alhainen, jonka taas ovat päättäneet minusta riippumattomat elimet...

Eli lyhykäisyydessään kärjistäen, tällä hetkellä, kun käyn noin kerran viikossa yliopistolla ja kerran kuussa tentissä (löhöten kotona ja lueskellen silloin tällöin kirjoja) täytän päätoimisen opiskelijan tunnusmerkit. Kun siirryn työharjoitteluun, jossa vietän vaatimattomat 40 tuntia viikossa tehden erinäisiä hommeleita virallisen silmän alla, en täytä päätoimisen opiskelijan tunnusmerkistöä...

Ja mikä parasta, kun jätin hakemukset vetämään tänä aamuna, -yllätys yllätys-, päätöksiä tekevä virkailija oli heti eväämässä kesäajan etuuksiani. Vanha totuus päti jälleen, asiakkaan tulee tuntea järjestelmä paremmin kuin etuuden käsittelijän, jotta saa itselleen kuuluvat etuudet...

Kuopio - Hyvinvointiosaamisen kotikaupunki

Mistäköhän sekin johtunee, että lähes kaikkien kaupunkien sloganit ovat yleensä todella korneja. Kuopiolla on kuten asiaan kuuluu ei niin vähän vaatimaton, vaan kunnolla yliampuva. Kuopiohan se todella onkin hyvinvointiosaamisen nro. 1, riippuu tietenkin siitä, että miten mittaillaan ja mistä suunnasta katsotaan...

Kävipä nimittäin vapun alla niin, että odotellesssani junaa kajanalandiaan, alanmies pyöri rautatieaseman kupeessa. Ehdin siinä jo pohdiskella miten vittumaista voi olla pyöriä ulkosalla koko päivä ja yrittää tyydyttää sisältä kumpuavaa viinanhimoa. Eikä aikaakaan, kun alanmies huomasi minut ja hyökkäsi juttusille: "Hei, hei, jhei - oisko shiis ihan pikku hetki aikkaa?"

No, mikäpä siinä, mikäs se miehen mieltä painaa? Yleensähän tässä vaiheessa alanmiehet siirtyvät "myyntitarinaansa", jossa kerrotaan yh-äideistä ja lapsista maailmalla ja elämän yleisestä kurjuudesta ja toivottomuudesta... Mutta mitä vielä, alanmies: "Oisko heittää 65 senttiä, että saan ostettua kaljan?"

Uskomatonta suoraselkäisyyttä mielestäni, josta pitää tietenkin palkita. Lahjoitin miehelle 25 senttiä, todeten että josko sillä pääsisi edes alkuun. Alanmies kiitteli hyvin iloisesti ja totesi: "onhan se eteenpäin vaikka naamalleen kaatuisi!" Eipä paljon positiivisemmaksi taida voida elämänasenne muuttua...

Jos samanlaista rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä löytyisi myös tahoista, jotka loihtivat näitä alussa mainitsemiani sloganeita, voisi olla, että Kuopiokin olisi päätynyt johonkin toisenlaiseen iskulauseeseen.

Töitä, töitä, töitä

On se kummallista, että näin kesän kynnyksellä töitä tuntuu tulevan ikkunoista ja ovista. Postilaatikko on täynnä haastatteluja ja sähköposti suoltaa uusia avoimia paikkoja harva se päivä...

No, ei nyt sentään. Entistä todennäköisemmältä vaikuttaa osaltani se, että suoritan kesän alku- ja loppupuoliskon työharjoittelussa ja keskikesän opiskelen sitten entistä ahkerammin... Mutta olisihan tässä työpaikkoja vaikka millä mitalla, joista valita, mistä siis tämä työn vieroksunta?

Muutama sivusto, joilta olen Internetissä työpaikkoja katsellut ovat tietenkin perinteikäs Molli (eli työvoimaministeriö, joka on muuten erittäin hauskasti nimetty), ja tietenkin Kuopion yliopiston kunnianhimoinen urapalvelut. Ja eipähän siinä mittään, onhan se hienoa, että verovaroilla pyöritetään palveluja, joilla edistetään rakennemuutosta ja nopeutetaan työvoiman liikkuvuutta (noin niinkuin virallisesta näkökulmasta)...

Itkuhan siinä tosiasiassa meinaa tulla, kun katselee esimerkiksi yliopiston urapalveluiden aikaansaannoksia. Tarjolla tänään mm. telemarkkinointia afrikassa, menestymistä herbalife:n parissa, "feissausta" kadulla ja tietenkin isännän töitä Indonesiassa. Palkkaahan em. töistä voi olla sitten hieman vaikeampi saada irti, tai miten sen nyt ottaa. Ei mielestäni erittäin lupaavalta, jos palkkaus on keskim. noin 9 euroo tunnissa, joka toki riippuu omasta motivaatiostasi (kyvystä valehdella ystäville & sukulaisille ja pakkomyyden verkoston tavaraa...). Eikä tietenkään ihan ensimmäiseksi tule mieleen lähteä afrikkaan telemarkkinointia harrastamaan, kun ei se tunnu kannattavan täällä Kuopiossakaan.

Ainut seikka, mikä tässä ärsyttää on se, että poliitikot yms. mielellään liittävät opintotuen pienuuden puolusteluun juuri sen faktan, että kesällähän sitä voi tehdä paljon töitä ja säästää syksyä varten...

Asennetta opiskeluun

Olin eilen illalla kasvatustieteen luennoilla yliopistolla. Täytyy todeta, että kyllä se on jotenkin paljon luppaisempaa avoimen yliopiston puolella. Opiskelijoiden keskimääräinen ikä on viidenkympin paremmalla puolella, ja sen kyllä huomaa.

Olen parilla kerralla tarkkaillut erästä harmaapartaa, joka ei ole vielä pettänyt odotuksiani kertaakaan. Miehen fyysinen kestävyys on sitä luokkaa, että vaaditaan noin puolesta tunnista tuntiin, että hänen silmät alkavat luppasemaan. Eilen meni hieman kauemmin, ehkä noin puolitoistatuntia. Sen jälkeen hän nukahti istualtaan ja alkoi kuorsaamaan. Ensin vähän korahdellen, kuin kokeillen, joko pystyisi nukkumaan. Hetken yritettyään korahteli vaihtua rytmikkääksi rutinaksi, joka vain koveni entisestään.

Muutaman minuutin kuorsattuaan ympärillä olijat saivat hyvät naurut, mutta harmaaparran tekniikka tuntuu olevan ylivertainen. Hän herää aina, kun kuorsaus käy liian voimakkaaksi, jonka jälkeen hän hetken lepuuttaa silmiään ja jatkaa nukkumista. Tällöin hän korrektisti pystyy nukkumaan koko opetuksen ajan.

Mietiskelin siinä sitten, kun katselin hänen nukkumistaan, että eipä ole huono sijoitus hänen rahoilleen. Siis joko hän tai hänen työnantajansa maksaa kyseistä kurssista 100 euroa - siinä on aika hyvä vastine maksetuille rahoille.

Televisioviihdettä

Kyllä tänä päivänä televisiosta tulee sellaisia viihdeohjelmia, joista ei ole osannut uneksiakaan. Erehdyin aamulla avaamaan television liian aikaisin ja jämähdin sitten katsomaan Tv-shopin ihmeellistä maailmaa, jota ei olekaan tullut muutamaan vuoteen seurattua.

Ensimmäisessä insertissä viimeisen päälle myyntinainen (= tod. näk. yrityksen johtajan sukulainen) perusteli myyntipuheellaan, miten erinomainen keksintö on pussilakana, joka vedetään petauspatjan päälle. Enpä sitten tiedä, milloin ko. henkilö on viimeksi ollut markkinointikursseilla, mutta kyseessä oli jo pikemminkin parodia aiheesta myynti ja tuotteen haluttavuuden nostaminen. Lyhykäisyydessään katsojalle tuli jo sääli naisen puolesta, sen verran uskomattoman huonoja myyntilauseet olivat; "veneessäkin on tosi ahdasta, voi että tämä lakana on helppo siellä ja koko petauspatja lakanoineen on sitten helppo tuulettaa..."

Toinen mainos, jonka jaksoin katsoa alkoi todella lupaavasti: "pirtelö 3 sekunnissa, rouheet 2 sekunnissa, kaikki mahdollinen alle 10 sekunnissa, - ruuan valmistus ei ole koskaan ollut näin helppoa ja nopeaa..." Samalla logiikallahan kaupassakäyntikin kestää vain sen 3 sekuntia, kun maksat ostokset. Tai opinahjosta valmistuu päivässä, koska juhlallisista seremonioista selviää yleensä päivällä...

Suosittelen seuraamaan ja ihmettelemään, millä ihmeellä nämä yritykset pysyvät pystyssä...

Ei urheilija tervettä päivää näe

Niin se on rankkaa tuo urheilu nykyaikana. Omakohtaisesti olen tässä viime aikoina saanut kokea, miten se syö miestä palautua kotosalla ruhjeista ja vammoista. Ensin paukahti niska, siis kirjaimellisesti ruksahteli kaikki nikamat, jotka voivat niskasta rusahtaa. Siinä sitten menikin semmoiset kaksi viikkoa ennenkuin niska kääntyi taas normaalisti ja pääsi takaisin urheilemaan.

Samalla viikolla olikin sitten tavallista innokkaampi harjoitusten vetäjä, jonka seurauksena reisilihakseni olivat vielä kolme päivää treenien jälkeen tukossa. Ei hirveästi tee mieli sykähdellä, kun ei pysty kunnolla portaita kiipeämään omalle kotiovelle.

No, viikon levon jälkeen jalat olivat taas toimintakuntoiset ja eikun vain uudestaan treenaamaan itsepuolustusta. Sittenpä tehtiinkin hieman lyöntiharjoitteita koko rahan edestä. Arvatahan saattaa, seuraavana aamuna ei tahtonut kynä pysyä kädessä saati, että olisi pystynyt tietokoneen näppäimistöä näpyttämään.

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi suomalaiset ja etenkin nuoret liikkuvat niin vähän...

Nykyajan rosmot

Niin, tulipa mieleen, että tulipahan tuossa todistettua joulun tienoilla mielenkiintoinen näytelmä eräässä automarketissa Kajanalandiassa. Edessäni kassalla oli viimeisen päälle rauhallisen näköinen asiakas, joka lapio ostoksensa hihnalle ja maksoi ne tyytyväisenä. Sen jälkeen asiakas siirtyi tyynen rauhallisesti hälyttimien ohi, jotka tietenkin pärähtivät piipittämään. Seurasi lyhyt keskustelu myyjän ja 'asiakkaan' välillä:

Myyjä: "Hei, arvon herra. Voisitteko ystävällisesti mennä portin läpi uudestaan?"
Asiakas: "Mitä perkelettä, enkö minä jo maksanut nämä ostokset?"
Myyjä: "Portti rupesi hälyttämään kohdallanne, voisitteko ystävällisesti..."
(Tässä vaiheessa asiakas rupesi vihamielisesti paiskomaan ostoksiaan kassiin.)
Asiakas: "Perkeleen portit, minä mitään portteja..."
(Myyjä turhautui ja jatkoi seuraavan asiakkaan palvelemista)
Asiakas: "Enkö minä nämä jo maksanut, mitä se oikein...?"

Sen jälkeen asiakas latoi loput ostoksensa kassiinsa ja paineli tyynen rauhallisesti läheisellä tuolille istumaan ja odottamaan siirtymistä ulko-ovien suuntaan. Missään vaiheessa vartija tms. ei puuttunut tämän nerokkaan myymälävarkaan toimintaan. Ja missä siis selitys?

No, asiakashan oli 70 ja kuoleman välissä olevan ikäinen, harmaantunut, puolikuuro ja hyvin - siis hyvin - hidasliikkeinen. Vähäisestäkin epäilystä hän alkoi perkelöidä ja viskoi tavaroitaan minne sattuu. Lisäksi hän esitti täydellisesti puolikuuroa, eikä täten reagoinut myöskään mitenkään hälytinportteihin. Mikä onkaan täydellisempi naamiopuku tänä päivänä myymälävarkaalle. Vielä, kun otetaan huomioon se, että tämän päivän kaupat ovat ulkoistaneet täysin vartijansa, joiden tulo paikalle kestää lähes aina useamman kymmenen minuuttia. Siinä ajassa tämäkin papparainen olisi hyvin ehtinyt kävellä ulkona odottavalle pakoautolleen, jossa vanhainkodin naapurihuoneen Esko (nimi keksitty) odottaisi kaasujalka täydessä vireessä... Voi vain kuvitella mitä olisi kaupassa tapahtunut, jos hälytin olisi soinut nuoren ihmisen kohdalla, saati keski-ikäisen kännissä olevan resu-pekan kohdalla...

Odotus on päättynyt

No siinä se taas on. Helmeilevä vaahto nuolee tuopin ylälaitaa... Sopivan kylmänä, odottamassa minua saunasta, suorastaan huutaen päästäkseen taas suonistoon kiertämään elimistöäni.

Kuukausi meni sittenkin kuin siivillä, ensimmäiset viikonloput olivat tietysti hieman tyhjäntuntuisia, mutta loppujen lopuksi kuukausi on hyvin lyhyt aika olla ilman alkoholia. Muistan, kun lopetin tupakoinnin, että joka puolella tuntui olevan entistä enemmän tupakoitsijoita. Suurin osa vastaantulijoista kadulla tupakoi, joka paikassa tupakoitiin... Tänä päivänä tupakointi ei enää edes pistä silmään, kertonee varmaan siitä, että on päässyt eroon tupakanhimosta.

Tipattoman tammikuun aikana oli huomattavissa samankaltainen ilmiö. Televisio-ohjelmista suoraan pisti silmään roolihenkilöiden alkoholinkäyttö. Salatut eläimet ovat kyllä täydellinen esimerkki aiheesta ja samalla erittäin huono esimerkki ns. product placementistä. Eräässäkin jaksossa ruokapöydässä oli ketsuppipurkki, josta oli jostain kumman syystä revitty etiketit pois, ihan kuin muotoilu ei olisi kertonut merkkiä... Seuraavassa kohtauksessa Ismo ja kumppanit kiskoivat saunakaljaa, naurettavaa oli kuitenkin se, että jokaisen kädessä pullo oli siten, että etiketti on varmasti kameraan päin...

Loppujen lopuksi olo on kuitenkin hieman 'puhtaampi', nyt se varmaan kestääkin sitten taas 11 kuukauden kevyen alkoholinkäytön...

Update a.k.a 0X00000077 ERROR KERNEL...

Kylmät väreet hiipivät ylös selkärankaani, kun viimeisen päälle päivitetty ja lepytetty vanha piikamme sanoi työsopimuksen irti. KERNEL_ERROR_HAISTA_JO_, eli lyhyesti sanottuna koneemme ei suostunut enää käynnistymään.

Siihen sitten vanhat temput, eli kone kiinni, päälle, kiinni... Korjaa, älä korjaa, kiinni, päälle... Ja lopuksi kiinni. Sitten heti miettimään mitä tulevaisuudessa, milloin viimeksi tallensin tärkeimmät dokumentit talteen jne. Mitä kaikkea hävisi?

No, sen verran nördenä osasin diagnosoida, että kovalevyä ei näytä löytyvän, eli voi siis heittää hyvästit kaikille tiedostoille... Noo, siinäpä sitten alkoikin jo tulla mieleen, että missä välissä ehtii pankkilainaa anelemaan pankkeihin ja montako viikkoa pitää mahdollisesti olla ilman iki-ihanaa Internettiä...

Loppujen lopuksi kaikki kääntyi kuitenkin ainakin hetkellisesti onnelliseen suuntaan. Olisi varmaan pitänyt todellakin lähteä sinne IT-alalle aikanaan... Pieni paussi tietokoneen sammuttelussa auttoi ja tietokoneemme käynnistyi kuin ihmeen kaupalla, eikä mitään vikaa missään. No, toivoa sopii, että kone nyt toimisi ainakin kesään asti...

Windoowssia päivittämässä

Tietoturva on tämän päivän kova sana. Eihän sitä uskalla tietokonetta edes avata ellei tietoturva ole kunnossa. Pitää olla palomuurit, virustorjunnat ja tietenkin ohjelmat ja käyttöjärjestelmä päivän tasalla. Edellä mainituista olinkin pitänyt huolta ja jättänyt käyttöjärjestelmän päivittämisen viimeiseksi.

No, päätinpä sitten kuitenkin paukauttaa XP:n uudelle vuosituhannelle eli asentaa siihen SP2:n. Windowsupdaten kautta asennuspaketti latautuikin sellaiseen 1,5 tuntiin. Siitäpä sitten vain asentamaan kului ehkä noin tunti, jonka jälkeen tietokone meni yllätys yllätys jumiin, ja se täytyi käynnistää uudelleen.

Odotukset (ja vitutus) nousi kattoon, kun näyttöön tuli yllättäen Bios:in asetukset. Erinomaista, suorastaan erinomaista. Lopulta Wintoosa suostui kuitenkin nousemaan jaloilleen, jonka jälkeen se ilmoitti olevansa "kriittisessä" tilassa. Eipä auttanut kuin poistaa asennettu paketti ja painua pehkuihin, asennuksen olin aloittanut noin klo 16 ja lopetin noin klo 22.

Aamulla päätin kuitenkin yrittää vielä kerran, ja yllättäen paketti asentuikin reippaaseen 1,5 tuntiin. Nyt pienen säädön jälkeen kone on taas toimintakuntoinen, mitä nyt powerpoint ei enää suostu toimimaan... Pikkuvikoja, mutta mitäpä sitä ei tekisi tietoturvansa eteen...

Nokan valkaisuviikot

Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin viettämällä kuukausi ilman alkomahoolia. Aiheellehan löytyy Internetin ihmemaailmasta jo omistettu sivusto, Päihdelinkin toimesta. Paras ja kaikkein motivoivin kommentti löytyykin heti etusivulta: " Joillekin kuukausi ilman tuntuu liian pitkältä ja heille on kehitetty omat pätkäversiot". Kylläpä kyllä. Kannattaa varmaan nostattaa kampanjaa tipattomasta tammikuusta ja samontien todeta, että tuskinpa siihen kukaan pystyy, yrittäkää nyt reppanat olla edes viikko ilman alkoholia...

Itselläni oli tammikuun ensimmäinen päivä sen verran reipas olo, että kuukausi ilman alkoholia kuulosti ja kuulostaa edelleen yllättävän hyvälle. Tarkemmin, kun muistelee, niin siitä on kyllä jo kulunut ainakin muutama vuosi, kun viimeksi on ollut kokonaisen kuukauden ilman alkomahoolia. Niin se vain hiipii saunailtoihin ja illanistujaisiin. Kyllä sitä varmaan terveellisempiäkin vaihtoehtoja on, mutta jotenkin joskus sen vain tuntee miten syvällä suomalaisessa kulttuurissa kaljoittelu ja alkoholin käyttö yleensä ottaen on.

Viikon verran (!?) tässä on siis tullut oltua jo ilman tipan tippaa ja täytynee myöntää, että ensimmäiset kolotukset hampaissa tunsin jo tänään päivällä. No, eiköhän se tästä, voipahan ainakin todistaa itselleen, ettei ole vielä täysin riippuvainen alkoholista.